SUS historia |
||
|
Savonlinnan uimaseura ry:n perustamisvuosi on 1913. Seuran syntysanat lausuttiin perustavassa kokouksessa, joka pidettiin Matkailijahotellissa huhtikuun 20 päivänä 1913. Seurallamme on maineikas historia ja pyrimme edelleen vaalimaan sen arvokkaita perinteitä. Seuran toiminta alkoi uimakoululla ja jatkui edelleen uimakoulujen, näytösten ja myös kilpailujen merkeissä Koulukadun-uimalaitoksella. Koko 30-luku sodan syttymiseen asti oli vilkasta toimintaa. Sotavuodet katkaisivat sitten toiminnan, joka kuitenkin käynnistyi heti sotien jälkeen ja 1949 saatiin vanhan uimalaitoksen tilalle uusi. 50-luvun puolivälissä toiminta taantui, mutta jatkui kuitenkin joidenkin aktiivitoimijoiden ansiosta. Uusi uimahalli saatiin vuoden 1970 alusta käyttöön. Siitä lähtien uimaseuran toiminta on ollut ympärivuotista toimintaa. Seuran puheenjohtajina ovat viimeisien vuosikymmenten aikana ansiokkaasti toimineet mm. Keijo Piironen, Aatto Valkokivi, Lauri Kosonen ja Markku Makkonen. |
||